Ajattelin piristää perinteistä pitsaperjantaita hauskalla tavalla. 🙂
Ainekset:
6 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
½ tl sokeria
1 dl kauraleseitä
10 dl vehnäjauhoja
————–
½ dl oliiviöljyä
500g paseerattua tomaattia
1 sipuli, silputtuna pieneksi
1 yksikyntinen valkosipuli, murskattuna
basilikaa, oreganoa ja mustapippuria maun mukaan
————–
300g kalkkunasuikaleita/kalkkunaleikettä/jauhelihaa
2 dl maissia
4 dl smetanaa
250g juustoraastetta
50g salamia
2 siivua cheddar-juustoa
2 dl mustia oliiveita
1 dl paahdettua paprikaa
Tee taikina; sekoita vesi, hiiva, sokeri, suola ja leseet kulhossa. Anna seistä pari minuuttia. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaksi. Anna kohota liinan alla 30 minuuttia.
Paista sipuleita ja valkosipulimurskaa oliiviöljyssä kattilassa 5 minuuttia. Lisää paseerattu tomaatti ja mausta. Anna muhia kannen alla 10 minuuttia. Käännä levy pois päältä.
Ota taikinasta puolet ja muotoile siitä kolmio. Levitä päälle tomaattikastiketta ja kalkkunasuikaleita.
Levitä päälle smetanaa ja maisseja (jätä nokan ympäristö valkoiseksi). Pään töyhtö saa värinsä mustista oliivisiivuista. Tee silmät smetanasta ja oliiveista. Kulmat paprikasiivuista ja nokka cheddarjuustosta. Ripottele maissien päälle vielä juustoraastetta.
Paista 225 asteessa kunnes juusto alkaa saada väriä.
Tee toinen pitsa; levitä toinen taikinan puolisko ympyrän muotoiseksi. Levitä päälle tomaattikastiketta. Levitä kalkkunasuikaleita alaosaan kolmion muotoon ja peitä ne smetanalla ja juustoraasteella.
Levitä tomaattikastikkeen päälle paprikoita ja ohut kerros juustoraastetta ja asettele salamisiivuja juuston päälle. Tee silmät smetanasta ja oliiveista, kulmat oliiveista ja nokka cheddarjuustosta. Paista 225 asteessa kunnes juusto alkaa saamaan väriä.
Viimeisimmät kommentit