Granaattiomenan (Punica granatum) alkuperä on Lähi-Idässä. Sillä on hyvin pitkät historialliset perinteet arabialaisen kulttuurin ruoanlaitossa. Granaattiomenan viljely vakiintuikin Espanjassa maurilaisen arabikulttuurin aikana. Granaattiomenaa kutsutaan myös karthagonomenaksi.
Granaattiomenaa on kautta aikojen pidetty herkullisena ja sen siementen kaunista kuultavaa punaväriä upeana lisänä ruoanlaitossa.
Granaattiomenan hapanimelä maku on jäljittelemätön. Sen vuoksi se sopii erityisen hyvin jälkiruokiin, mutta sen maku pääsee oikeuksiinsa myös mehuna ja juomasekoituksissa. Etenkin itämaiset keittiöt käyttävät granaattiomenaa usein myös lihan kanssa. Myös salaatteihin ja jäätelöannoksiin se soveltuu erinomaisesti.
———————————————————————————————————————
Söin eilen ensimmäisen granaattiomenani ja halusinkin heti päästä kokeilemaan sitä hedelmäsalaatissa. 😛
Ainekset
2-3 päärynää
2 omenaa tai persikkaa
100g viinirypäleitä
1 granaattiomena
2tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
Kuori ja kuutioi päärynät sekä omenat sekä halkaise viinirypäleet. Mausta sitruunamehu vanilliinisokerilla.
Sekoita salaattiainekset varovasti maustetun sitruunamehun kanssa. Koristele salaatti granaattiomenan siemenillä.
Alkuperäinen resepti täältä.
Viimeisimmät kommentit