Hercha farci

Hercha on marokkolainen semolinaleipä, joka on täytetty erilaisilla täytteillä. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi jauheliha, kana tai kuten tässä reseptissä; oliivit ja juusto.

Ainekset:
600g hienoa semolinaa
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl kuivahiivaa
2 tl sokeria
n. 2 dl kädenlämpöistä vettä/maitoa
2 tl leivinjauhetta
viipaloituja mustia oliiveita
mozzarellajuustoa (tai muuta juustoa, esim. fetaa)

Sekoita semolina, hiiva, leivinjauhe ja sokeri. Lisää oliiviöljy ja sekoittele rakeiseksi.

Lisää vesi ja sekoita muodostaen takinan, mutta älä vaivaa taikinaa! Anna levätä viisi minuuttia ja leikkaa taikina sitten kuuteen osaan (jos haluat tehdä pikku herchoja, niin jaa taikina pienempiin osiin).

Ripottele taikinapalluran päälle semolinaa ja taputtele se tasaiseksi ympyräksi. Aseta taikinan keskelle juustoa ja oliiveita ja nosta taikinan reunat täytteen päälle ja painele tiiviisti kiinni ja painele taas leivän muotoon.

Pyörittele täytetty taikinapallo semolinassa ja aseta pannulle/grillille, jossa painelet sen tasaiseksi ympyräksi. Huom! Paistamisessa ei käytetä öljyä! Paista leipää kunnes se on ruskea toiselta puolelta ja käännä ympäri. Paista vielä muutama minuutti. Tee samoin toisille taikinapaloille. Tarjoile heti. 😛

Alkuperäinen resepti täältä.

Mainokset

Khobz dyal smida

Semolinaa (mannasuurimojauhoa) kutsutaan nimellä smida (lausutaan ”smeeda”) marokon arabiassa. Vaikka semolinaa tunnetusti käytetään pastan ja couscousin valmistukseen, siitä valmistuu myös hyvin maukas ja muhkea leipä.

Marokkolainen semolina-leipä – khobz dyal smida – on hyvin helppo valmistaa. Kuten tavallinen marokkolainen vaalea leipä, tämäkin sopii hyvin syötäväksi sellaisenaan, aamupalalla, teen kanssa tai taginen kanssa. Semolinan ja jauhojen suhdetta voi muuttaa haluamallaan tavalla. Minä laitan puolet jauhoja ja puolet semolinaa. Mitä enemmän semolinaa laittaa, sitä keltaisemmaksi ja muhevammaksi leivän rakenne muuttuu. Joka tapauksessa, lopputulos on herkullinen!

Ainekset:

* 5 dl hienoa semolinajauhoa
* 5 dl vehnäjauhoja
* 2 tl suolaa
* 2 tl sokeria
* 1 rkl hiivaa
* 2-3 rkl öljyä
* 4 dl lämmintä vettä
* valinnaista jauhoa taikinan vaivaamiseen
* mannasuurimoita tai -jauhoa (semolinaa) leipien päälle

Valmistus:

Laita kaksi uunipeltiä valmiiksi öljyämällä niiden päällä olevat leivinpaperit keskeltä.

Sekoita semolinajauho, vehnäjauho, sokeri ja suola kulhossa. Tee iso kolo jauhojen keskelle ja lisää hiiva.

Lisää öljy ja 4 dl lämmintä vettä, ja sekoittele hiiva ensin veteen ja lopulta sekoita mukaan myös jauhot.

Kippaa taikina jauhotetulle pinnalle ja rupea vaivaamaan. Tarvittaessa voit lisätä jauhoja tai vettä, tehdäksesi taikinasta pehmeää ja notkeaa, mutta ei käsiin tarttuvaa. Jatka vaivaamista 10 minuuttia tai kunnes taikina on todella pehmeää.

Jaa taikina puoliksi ja muotoile molemmat palat pyöreiksi kasoiksi.

Kun taikina on seissyt hiukan, painele kämmenelläsi taikinapallot noin sentin paksuisiksi pyöreiksi taikinalevyiksi. Ripottele päälle joko mannasuurimoita tai semolinajauhoa, painele kädellä kevyesti, jotta mannat jää taikinaan kiinni.

Peitä leivät liinalla ja jätä nousemaan ainakin tunniksi…kunnes taikina pingahtaa takaisin muotoonsa kun sitä painaa kevyesti sormella.

Lämmitä uuni 225°C.

Rei’itä leipä haarukalla. Paista leipää uunissa noin 20 minuuttia. Siirrä leipä pyyhkeellä vuorattuun koriin jäähtymään.

Briouat

Marokossa nämä helppotekoiset suolaiset pasteijat tunnetaan nimellä briouat. Niiden täytteenä käytetään jauhettua lampaan- tai naudanlihaa tai yrtein maustettua pinaattia tai juustoa. Pasteijat tehdään aina sikarin tai kolmion muotoon, ja täytettä voidaan vaihdella oman maun mukaan. Täytteet voi valmistaa etukäteen, mutta taikinalevyt on parasta ottaa esille vasta leipomishetkellä, jotta ne eivät kuivu.

8 quarka tai filotakinalevyä
auringonkukkaöljyä uppopaistamiseen

Fetajuustotäyte:
450 g fetajuustoa
4 munaa
nippu tuoretta korianteria hienona silppuna
nippu persiljaa hienona silppuna
nippu minttua hienona silppuna

Naudanlihatäyte:
1 – 2 rkl oliiviöljyä
1 hienonnettu sipuli
2 rkl pinjansiemeniä
1 tl ras el hanout-mausteseosta
200 g paistijauhelihaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Pinaattitäyte:
50 g voita
1 hienonnettu sipuli
250 g tuoretta pinaattia keitettynä, valutettuna ja silputtuna
nippu tuoretta korianteria hienona silppuna
ripaus raastettua muskottipähkinää
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Kanatäyte:
400g broilerinsuikaleita
1 sipuli silputtuna
½ rkl inkiväärijauhetta
½ tl valkopippuria
½ tl mustapippuria
1 kanelitankoa
½ tl sahramia
1/4 tl kurkumaa
1 tl suolaa
½ dl kasviöljyä
½ dl hienonnettua tuoretta korianteria

Täytteiden valmistus:

Fetajuustotäyte:
Murenna fetajuusto kulhossa haarukalla ja vatkaa joukkoon kananmunat ja silputut yrtit.

Naudanlihatäyte:
Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa paistinpannussa. Lisää sipuli ja pinjansiemenet ja kuullota, kunnes seos on saanut hiukan väriä. Hämmennä seokseen ras el hanout. Lisää jauheliha ja ruskista n. 15 min. Mausta suolalla ja pippurilla ja jäähdytä seos.

Pinaattitäyte:
Keitä pinaatit. Valuta ja pilko pieneksi. Sulata voi pienessä paksupohjaisessa kasarissa. Lisää sipuli ja kuullota se miedolla lämmöllä pehmeäksi, n. 15 min.
Hämmennä sipulin joukkoon pinaatti ja korianteri. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla ja jäähdytä seos.

Kanatäyte:
Paista sipulit ja kanat pannulla. Lisää mausteet. Kun kanat on kypsiä, siirrä pois levyltä ja lisää korianterisilppu täytteen sekaan.

Levitä ouarka- tai filotaikinalevyt työtasolle. Leikkaa levy leveyssuunnassa neljään osaan.
Lusikoi hiukan täyteseosta ensimmäiselle taikinasuikaleelle itseäsi lähinnä olevaan päähän.
Taita taikinalevy molemmista reunoista täytteen päälle, niin että täytettä ei pääse valumaan päistä, ja kääri taikinalevy täytteen ympärille itsestäsi poispäin tiiviiksi sikariksi TAI kääntele siitä kolmio, kuten tässä videossa.


Kun olet käärinyt melkein koko taikinasuikaleen, sivele taikinan reunoihin vettä liimaksi, jotta sikari pysyy koossa.

Peitä briouat kostealla liinalla sitä mukaa kuin saat ne valmiiksi.

Kuumenna auringonkukkaöljy uppopaistamista varten 180-asteiseksi, niin että kuivahtanut leipäkuutio ruskistuu siinä 30 – 45 sekunnissa.

Lisää briouat öljyyn useassa erässä ja paista keskilämmöllä kullanruskeiksi. Valuta sikarit/kolmiot talouspaperin päällä.

Tarjoa lämpiminä.

Tämän ja usean muun marokkolaisen reseptin bongasin täältä.

Fenkoli-hunajasämpylät

Fenkoli-hunajasämpylöistä voi leipoa haluamansa kokoisia. Jos teet niitä tarpeeksi paljon, ne maistuvat myös aamupalalla tai lounaalla hunajan tai juuston kanssa. Ne eivät ole hääppösen näköisiä, mutta hyviä! 😛

1/2 tl kuivahiivaa
300 g ( n. 4 1/2 dl ) puolikarkeita vehnäjauhoja tai
hiivaleipäjauhoja
1 – 2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl fenkolinsiemeniä
2 1/2 dl maitoa
1 munankeltuainen sekoitettuna maitotilkkaan
suolaa

Liuota hiiva ruokalusikalliseen haaleaa vettä. Seulo jauhot ja hyppysellinen suolaa kulhoon.
Tee jauhojen keskelle kuoppa ja lisää siihen liuotettu hiiva, hunaja ja fenkolinsiemenet.

Lisää maito vähän kerrallaan ja sekoita se käsin jauhoihin ja muihin aineksiin, kunnes seoksesta syntyy taikina – jos taikina tarttuu liikaa käsiin, lisää jauhoja.

Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle ja alusta hyvin n. 10 min., kunnes se on sileää ja kimmoisaa. Peitä kostealla liinalla ja anna nousta kooltaan kaksinkertaiseksi.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele kaksi uunipeltiä.

Jaa taikina 12 palloksi, litistä pallot jauhotetulla alustalla kämmenelläsi ja nosta ne uunipellille.
Voitele sämpylät keltuaisseoksella ja paista n. 15 min., kunnes ne ovat hiukan kohonneet ja alapintaa kopautettaessa kuuluu ontto ääni. Anna jäähtyä.

Rgifa

Ainekset:
500g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 rkl silputtua korianteria
2 chiliä pilkottuna
1 rkl voita
10 dl vehnäjauhoja
3 dl kuumaa vettä
suolaa, pippuria
oliiviöljyä

1. Sulata voi pannulla ja lisää siihen oliiviöljyä. Paista sipulit, chilit ja lisää sitten jauheliha ja korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla. Jätä jäähtymään.

2. Sekoita vehnäjauhot, ½ tl suolaa ja 3 dl kuumaa vettä keskenään ja vaivaa siitä sitkeä taikina. Jaa taikina palloiksi ja jätä kohoamaan esim. leivinpaperin päälle noin 20 minuutiksi. Sekoita 2 rkl sulatettua margariinia ja 1 dl oliiviöljyä ja voitele takinapallot sekoituksella.

3. Painele taikinapalloista pyöreitä levyjä ja aseta jauhelihatäytettä keskelle. Taita jokainen reuna vuorotellen täytteen päälle ja paina kevyesti.

4. Paista leipä pannulla molemmin puolin kunnes pinta on ruskea. 😛

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

%d bloggers like this: