Salaatti:
200g vihreitä/ruskeita linssejä (säilyke tai itse kypsennetty)
1 iso tomaatti, pilkottuna ja siemenet poistettu
3 kevätsipulia varsineen silputtuna
1 punasipuli silputtuna
2dl lehtipersiljaa silputtuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pieni punainen chili viipaloituna
(1 tl chilihiutaleita, jos tykkää todella tulisesta)
½ tl jeeraa (juustokuminaa)
½ tl kuivattua minttua (tai tuoretta minttua 4-5 lehteä pieneksi silputtuna)
Salaattikastike:
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
2 tl etikkaa
½ tl nar ekşisi (granaattiomenakastiketta- valinnainen)
ripaus suolaa ja mustapippuria
Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään, paitsi tomaatit. Lisää tomaatit salaatin päälle.
Sekoita salaattikastikkeen ainekset keskenään.
Kaada kastike salaatin sekaan ja sekoittele varovasti.
Anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoamista.
Salaatti: 1 jääsalaatti 1 Lollo rosso tai muu salaatti 1/2 purjo 1 punasipuli 3 tomaattia 1/2 kurkku Muutama retiisi 150g kylmäsavulohta 150 g pähkinäsekoitusta 1 rkl hunajaa
Salaatin kastike: 1 limen mehu ja kuori raastettuna 1 sitruunan mehu 1 rkl soijakastiketta 1 punainen chili 1 dl silputtua tuoretta korianteria
1. Sekoita ensin kastikkeen aineet keskenään kulhossa ja lisää kylmäsavulohi viipaleina tai ruusukkeina sekaan. Jätä jääkaappiin maustumaan. 2. Paahda pähkinöitä hetki kuumalla kuivalla pannulla ja lisää joukkoon hunaja. Kääntele vähän ja kumoa pähkinät sitten jäähtymään leivinpaperille. 3. Asettele revityt salaatinlehdet laakeaan kulhoon. 4. Lohko tomaatit, viipaloi purjo ja punasipuli. Retiisit voi leikata kukkamuotoon tai tavallisiksi lohkoiksi. Levitä salaatinlehtien päälle. 5. Leikkaa kurkku ohueksi spagetiksi spiraalileikkurilla tai lastuiksi juustohöylällä. Sekoita salaatin joukkoon. 6. Lisää lopuksi salaatin päälle lohet ja kastike. Koristele pähkinöillä.
Valmista etikkakurkut. Viipaloi kurkut ohuiksi viipaleiksi. Laita kurkut ja muut ainekset kannelliseen rasiaan ja kääntele/sekoita hyvin. Anna maustua jääkaapissa, kunnes olet valmistanut muut ainekset.
Huuhdo riisi hyvin. Kaada riisi kattilaan ja lisää vesi. Valmista paketin ohjeen mukaan (tässä voi olla eroavaisuuksia riippuen siitä mitä riisiä käytät).
Paista katkaravut/broilerinsuikaleet valkosipulimurskalla, chilillä ja suolalla maustettuna.
Tee kastike sekoittaen kaikki ainekset keskenään.
Kokoa salaattiveneet laittamalla salaatinlehdelle riisiä, katkarapuja/broileria, sinimailasen ituja, kastiketta, chilimajoneesia ja etikkakurkkuja. Koristele korianterilla ja paahdetulla sipulirouheella.
Omeletti:
45g kikhernejauhoja
1dl vettä
1rkl oliiviöljyä
1tl jeeraa (juustokuminaa)
suolaa ja pippuria maun mukaan
Sekoita kikhernejauhot veteen (vispilällä, sauva- tai tehosekoittimella), lisää öljy ja anna turvota ainakin 15 minuuttia. Mausta suolalla, jeeralla ja pippurilla.
Kaada taikina kuumalle pannulle ja paista muutama minuutti (kunnes pinta kypsynyt).
Kumoa lautaselle ja täytä.
Täyte:
*50g Mifu-suikaleita
*Iso läjä salaattia, tomaattia, paprikaa, retiisiä ja punasipulia
*1rkl sinapilla maustettua kermaviiliä
*päälle vähän oliiviöljyä
(Täytteenä voi tietysti käyttää kanaa/kalaa/lihaa/papuja…. mielikuvitus vain rajana.) 🙂
Viimeisimmät kommentit