Zairan kakku

Tämä on jonkinmoinen muunnelma sacher-kakusta. 🙂 Tein tämän ystävälleni synttärikakuksi. 🙂

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
75 g sulatettua voita tai margariinia
1 dl maitoa

Täyte:
aprikoosihilloa

Kuorrutus:
1 1/2 dl tomusokeria
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 rkl vahvaa kahvijuomaa
1 1/2 rkl sulatettua voita tai margariinia

Koristeeksi:
suklaarouhetta

Voitele ja jauhota halkaisijaltaan noin 23 sentin tasapohjainen vuoka. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet, voisula ja maito. Levitä taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, tai kunnes kakku on kypsä.

Kumoa kakku vuoasta ja anna jäähtyä. Leikka reunat pois. Halkaise kakku kahtia ja täytä hillolla tai marmeladilla.

Sekoita kuorrutusta varten ensin tomusokeri ja kaakao, lisää kahvi ja jäähdytetty voisula. Levitä kuorrutus kakulle ja koristele se.

Mainokset

Jauhelihalla täytetyt tacoveneet

1 paketti Taco Tubs

Täyte
400 g jauhelihaa
1 rkl ruokaöljyä
1 pussi Taco Spice Mix Original
1,5 dl vettä
1 tlk maissinjyviä
2 dl juustoraastetta
3 tomaattia, kuutioina
1/2 kerä jäävuorisalaattia tai lehtisalaattiruukku
1 tlk Taco Sauce
1 tlk kermaviiliä

VALMISTUS
Ruskista jauheliha öljyssä. Lisää mausteseos, maissit ja vesi. Kypsennä sekoittaen ilman kantta 5-10 minuuttia. Täytä tacokuoret tacokastikkeella ja juustoraasteella, laita uuniin (150 astetta) lämpenemään. Ota pois kun juusto on sulanut. Laita päälle salaattia ja jauhelihaa. Viimeistele veneet kermaviilillä.

Paistettua kanaa ja perunaa syyrialaisittain

Ainekset:
1 kokonainen kana paloina (tai 3-4 koipea paloina)
1 valkosupilin kynsi murskattuna
1 dl oliiviöljyä
5 perunaa
1 kulhollinen hamid w toomia
4 laakerinlehteä
½ tl maustepippurijauhetta
1 tl kuivattua korianteria
1 tl chiliä
1 dl vettä
suolaa ja pippuria maun mukaan
(minä ripottelin päälle myös tuoretta timjamia..mutta tämä siis ihan omasta päästä vedetty lisäys reseptiin) 🙂

1. Poista kanasta nahka ja hiero lihoihin oliiviöljyä ja murskattua valkosipulia. Anna maustua kylmässä ainakin tunnin ajan.
2. Kuori ja pilko perunat syötäviksi paloiksi ja levitä ne uunivuokaan. Kaada päälle vesi. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Laita kananpalat perunoiden päälle ja kaada päälle kulhollinen hamid w toomia, maustepippurijauhetta, chiliä, kuivattua korianteria ja laakerinlehdet.
4. Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla n. 45 minuuttia.
5. Tarjoile leivän ja hamid w toomin kanssa. 😛

Hamid w Toom

Erittäin maukas syyrialainen sitruuna-valkosipuli dippi/kastike, joka on aivan ehdoton ykkönen grillattujen kana- ja kalaruokien kanssa.

Ainekset:
1 sitruunan mehu
4-7 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippurirouhetta
1/4 tl suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja sekoita hyvin.
2. Käytä marinadina tai dippinä leivän kanssa.

Chili brownies

noin 20 palaa

200 g tummaa suklaata
50 g voita
2 munaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl Santa Maria Chili – mausteseos 44 g
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g saksanpähkinää hienonnettuna
Tarjoiluun: 2 dl kermaa

VALMISTUS
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää voi suklaan joukkoon pieninä nokareina. Sekoita tasaiseksi.

Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää suklaan joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet: chili, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja pähkinä. Lisää suklaan joukkoon.

Voitele noin 20 x 25 cm:n vuoka ja korppujauhota. Levitä taikina vuokaan ja paista uunissa 20-25 minuuttia. Kakun tulee olla pinnalta kuiva, mutta sisältä hieman jähmeä ja kostea. Anna kakun jäähtyä ja leikkaa sitten neliöiksi. Tarjoa brownies-palat kermavaahdon kera.
Vinkki! Koristele palat vadelmilla tai choco&chili-rouheella.

Alkuperäinen resepti täältä.

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

%d bloggers like this: