Marokkolainen quinoasalaatti

quinoasalaatti

1 kpl kesäkurpitsa
1 kpl munakoiso
2 valkosipulinkynttä murskattuna
oliiviöljyä
suolaa maun mukaan
——————
2 dl keittämätöntä quinoaa
1 kasvisliemikuutio
1 rkl kanelia
1 tl suolaa
1 sitruunan mehu
5 rkl oliiviöljyä
——————
1 dl silputtua tuoretta minttua
2 dl silputtua tuoretta korianteria
3 rkl rusinoita ja/tai taatelin palasia
1 avocado kuutioituna
4 pientä kevätsipulin vartta silputtuna (kaupasta ei löytynyt, joten laitoin ruohosipulia)
2 dl puolitettuja, paahdettuja ja suolattuja manteleita tai cashewpähkinöitä

1. Puolita munakoiso ja kesäkurpitsa pitkittäin ja viipaloi ohuita siivuja. Paista siivuja pienissä erissä oliiviöljyn kanssa pannulla. Siirrä ruskistuneet siivut kulhoon odottamaan.

2. Lorauta viipaleiden päälle oliiviöljyä, valkosipulimurska ja suola ja sekoittele. Jätä maustumaan.

munakoisot

3. Mittaa quinoa astiaan. Laske päälle kylmää vettä ja huuhtele quinoa hyvin siivilän avulla. Jos quinoan antaa liota huuhtelun yhteydessä hetken, turpoavat siemenet sen verran, etteivät hulahda niin helposti karkuun. Siivilä myös kannattaa laittaa vaikkapa kattilan päälle, näin karkulaiset eivät livahda viemäriin.
Jätä huuhdellut siemenet siivilään 20 minuutiksi, näin ne valuvat mahdollisimman kuiviksi. Sekoittele ja kääntele siemeniä hieman valutuksen aikana.

4. Paahda valutettua quinoaa kuuman ja kuivan kattilan/pannun pohjalla muutama minuutti, näin kaikki kosteus haihtuu ja quinoasta tulee todella irtonaista. Paahtaminen riittää, kun siemenistä irtoaa hieman pähkinäistä tuoksua. Kiehauta 3 dl vettä vedenkeittimessä tai toisessa kattilassa ja kaada se sitten quinoan sekaan kattilaan. Lisää veteen, kasvisliemikuutio, suolaa ja kanelia. Anna quinoan kiehua miedolla lämmöllä, kattilan kansi raollaan tarkalleen 16 minuuttia. Aseta quinoa sivuun jäähtymään.

quinoa

5. Sekoita quinoan joukkoon sitruunamehu, oliiviöljy ja ripaus suolaa.

6. Lisää loput ainekset kulhoon (munakoisojen ja kesäkurpitsojen joukkoon) ja kaada koko komeuden päälle lopuksi quinoat. Sekoita hyvin ja tarjoile.

muut ainekset

valmis

Mainokset

Timjamilla höystetty kurkkusalaatti

Tuoreella timjamilla höystetty kurkkusalaatti on ainutkertainen virkistävä alkuruoka. Kesäinen resepti on erityisen suosittu Fésin alueella. Salaatti on paitsi helppo valmistaa myös omaperäinen, koska maukas timjami sointuu hyvin sokerin ja appelsiininkukkaveden herkkään aromiin.

2-3 kurkkua
1 nippu tuoretta timjamia
1,2 dl sokeria
1 rkl appelsiininkukkavettä

Kuori kurkut kuorimaveitsellä.Jätä koristelua varten puoli kurkkua kuorimatta. Raasta kurkku hienoksi.

Leikkaa koristeiksi varatut kurkut ohuiksi viipaleiksi.

Hiero timjamia sormien välissä lautasen päällä. Valmista salaattikastike yhdistämällä timjami, sokeri ja appelsiininkukkavesi kulhossa.

Lisää raastettu kurkku kastikkeeseen ja sekoita. Asettele salaatti lautasen keskelle ja koristele kurkkuviipaleilla, mintulla ja kanelilla.

Alkuperäinen resepti otettu kirjasta nimeltä ”Välimeren keittiö -Marokko”.

Marokkolainen kikhernesalaatti

* 2 pkt kirsikkatomaatteja puolitettuna
* 2 prk kikherneitä
* 1 punasipuli silputtuna
* 4 rkl silputtua lehtipersiljaa
* 4 rkl sitruunamehua
* ½tl paprikajauhetta
* ½tl jauhettua kuminaa
* suolaa ja pippuria maun mukaan
* jos haluat, loraus oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Kesäkurpitsa-kukkakaalisalaatti

Kukkakaali ja kesäkurpitsa ovat Marokossa suosittu yhdistelmä, jota tarjotaan salaateissa ja grillivartaissa ja lisätään couscousiin ja tagineihin.

1 kukkakaalin kukinnot
2 kesäkurpitsaa paksuiksi viipaleiksi tai tikuiksi leikattuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 – 3 murskattua valkosipulinkynttä
nippu persiljaa hienoksi silputtuna
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
Koristeluun:
1 tl paprikajauhetta

Kuumenna n. puolet oliiviöljystä paksupohjaisessa pannussa ja ruskista kesäkurpitsat molemmin puolin.
Valuta viipaleet talouspaperin päällä.

Höyrytä kukkakaali pehmeäksi, 7 – 10 min.

Murskaa kukkakaali lämpimänä kulhossa ja sekoita siihen loput oliiviöljystä, puolet sitruunamehusta ja valkosipuli.

Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja persilja sekä loput sitruunamehusta ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Ripottele pinnalle paprikajauhetta.

Tarjoa lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.

Kunto Plus

%d bloggers like this: