Kalluun duban

2015-11-26 20.17.04

Maustettua paistettua kalaa sommalialaisittain.

800g kalaa (ahventa, kampelaa tai napsijaa)
2 perunaa, ohuesti viipaloituna
½ paprika, ohuesti viipaloituna
1 sitruuna/lime, viipaloituna
1 prk kuorittuja tomaatteja, paloiteltuna tai 3 tomaattia paloiteltuna
1 tl suolaa
2 tl oliiviöljyä

marinadi:
2 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta korianteria, silputtuna
2 tl jeeraa
½ tl chiliä
2 tl paprikajauhetta
1 tl kurkumaa
1 iso sipuli, paloiteltuna
1 sitruunan mehu
3 tl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita marinadin ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Levitä marinadi kauttaaltaan kalojen päälle.

Öljyä laakea uunivuoka ja levitä tomaatit pohjalle. Asettele seuraavaksi perunasiivut tasaisesti tomaattien päälle.

2015-11-26 18.37.06

Laita kalat perunoiden päälle ja kaada lopuksi hieman oliiviöljyä kalojen päälle.

2015-11-26 18.39.12

2015-11-26 18.42.57

Peitä foliolla ja laita uuniin. Paista noin 30 minuuttia ja poista folio. Paista kunnes kalat saavat hieman väriä ja perunat ovat kypsiä.

2015-11-26 20.10.35

Tarjoile riisin ja salaatin kera.

2015-11-26 20.16.58

Nihari

nihari

Intialainen pitkään haudutettava naudanlihapata.

Ainekset:

1 kg naudanlihaa paloina
suolaa maun mukaan
2 rkl chana dalia (keltaisia puolitettuja herneitä)
1 dl kheetä/voita
1 keltasipuli, siivutettuna
8 valkosipulinkynttä
1 prk kuorittuja tomaatteja
2½ dl ruokajogurttia
3 rkl besania (kikhernejauhoja)sekoitettuna 3 rkl vettä
1½ rkl garam masalaa
2 tl chiliä (cayenne tai kashmiri)

Mausta lihapalat suolalla ja jätä sivuun odottamaan.

Jauha chana dal sauvasekoittimella jauhoksi. Jätä sivuun odottamaan.

chana dal

Sulata ghee syvässä kasarissa ja ruskista sipulisiivuja matalalla lämmöllä 10-15 minuuttia. Siirrä sipulit blenderiin valkosipulien, tomaattien ja veden kanssa ja sekoita tasaiseksi.

lihat

Ruskista lihapaloja kasarissa keskilämmöllä 6 minuuttia. Kaada sekaan chana dal-jauhe, tomaattikastike, jogurtti, besansekoitus, chili ja garam masala. Anna saavuttaa kiehumispiste.

kiehuu

Laske lämpötila alhaisemmaksi ja peitä kannella. Anna muhia 3-3½ tuntia. Tarjoile tuoreen naan-leivän kera.

valmis

Kunto Plus

%d bloggers like this: