Kakkupohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
korppujauhoja
voita
Täyte:
1 pieni valkosuklaalevy
1 pieni tummasuklaalevy
1 prk rahkaa
3 dl kermaa
mansikkahilloa
pakastemansikoita
lime
sokeria maun mukaan
vaniljasokeria maun mukaan
Päälle:
3 dl kermaa
1 pkt sokerimassaa
elintarvikevärejä
strösseleitä
Tee ensin pohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää leivinjauhe jauhojen sekaan ja sekoita jauhot varovasti muna-sokerivaahtoon.
Voitele vuoka ja kaada korppujauhoja vuokaan niin, että niitä tarttuu joka paikkaan vuokaan sitten kaadat loput pois.
Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n.30-40min. Anna jäähtyä hyvin ja leikkaa kolmeksi levyksi.
Tee täyte:
Sekoita 2 dl kermaa vaahdoksi, lisää joukkoon sokerit, sulatettu tummasuklaa ja puoli purkkia rahkaa. Raasta limenkuori joukkoon ja halutessasi myös limen mehua.
Täytä kakku mansikkahillolla, rahkatäytteellä ja mansikoilla.
Tee toinen täyte, joka laitetaan päällimmäisen kerroksen päälle (eli sokerimassan alle):
Sekoita 1 dl kermaa, lisää joukkoon sokeria, puoli purkkia rahkaa ja sulatettu valkosuklaa. Levitä kakun päälle.
Kauli sokerimassa levyksi ja maalaa siihen Akun kuva. Itse printtasin kuvan paperille ja maalasin sen leivinpaperin läpi elintarvikevärillä. Painoin sitten maalatun kuvan sokerimassaa vasten, josta sain ääriviivat kuvalle.
Siirrä massa kakun päälle ja väritä kuva.
Leikkaa ylimenevät reunat sokerimassasta. Vatkaa 3 dl kermaa ja värjää se sinisellä. Levitä renoille ja koristele strösselillä.
Viimeisimmät kommentit