02.09.10
Laskiaispullat
Tein pullista vähän “terveellisempiä” kuin kaupan valkoiset pullamössöhötöt..
Ainekset:
2 pss kuivahiivaa
5 dl maitoa
½ tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
3 dl kauraleseitä
3 dl grahamjauhoja
n. 9 dl vehnäjauhoja
150g margariinia
väliin:
hilloa
kermaa
1. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Kun hiiva on liuennut, lisää suola, sokeri ja kardemumma.
2. Lisää leseet ja grahamjauhot, koko ajan sekoittaen. Sitten lisää jauhoja 7 dl ja anna vaivautua hyvin. Lisää sulatettu margariini ja sitten vielä loput jauhot.
3. Anna taikinan kohota liinan alla ainakin 30 minuuttia.
4. Pyörittele taikinasta reiluja pallukoita ja anna vielä hetken kohota pellillä. Voitele kananmunalla ja koristele raesokerilla.
5. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
6. Anna jäähtyä ja puolita veitsellä. Täytä pulla hillolla ja kermavaahdolla.
02.08.10
Jauhelihakeittoa italialaisittain
300 g naudan paistinjauhelihaa
1 sipuli
tilkka oljyä
8 dl vettä
1 lihaliemikuutio
3-5perunaa
1 pss kasvisuikaleita
1 tlk valkosipulitomattimurskaa
1 tl timjamia
mustapippurirouhetta
1maustekurkku
½ dl silputtua persilijaa
suolaa
Ruskista jauheliha kattilassa tilkassa öljyä. Lisää hienonnettu sipuli ja anna pehmetä. Kaada joukkoon vesi ja lihaliemikuutio. Kun liemi kiehuu lisää kuoritut ja paloitellut perunat. Anna kiehua kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Lisää kasvisuikaleet, tomattimurska ja mausteet. Keitä kypsäksi noin 5 minuuttia. Sekoita joukoon maustekurkkukuutiot ja lisää tarvittaessa suolaa. Koristele silputulla persiljalla. Tarjoa tuoreen ja hyvän leivän kera.
Alkuperäinen resepti löytyy täältä.
Chili-tomaattipatonki
Tämä on kivan erilainen patonki… ensi kerralla saatan laittaa jopa enemmän mausteita.
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl vettä
30 g hiivaa
1 tl suolaa
1-3 valkosipulin kynttä
1 chilipaprika
1rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
2 dl vehnäleseitä
0,5 dl pellavansiemeniä
2 dl ruisjauhoja
n. 11-13 dl vehnäjauhoja
3 dl juustoraastetta
Tee taikina yleiskoneessa, koska chilipaprika polttaa käsiä..
Lisää tomaattimurskaan kuuma vesi. Tarkista, että seos on kädenlämpöistä. Liuota hiiva sekaan. Lisää suola, murskatut valkosipulin kynnet, hienonnettu chilipaprika ja mahdolliset muut yrttimausteet.
Sekoita joukkoon leseet, pellavansiemenet, ruisjauhot ja vähitellen vehnäjauhot.
Alusta taikina tasaiseksi ja lisää juustoraaste.
Kohota taikinaa 10-20 min.
Leivo taikina patongeiksi tai leiviksi. Kohota vielä pellillä liinalla peitettynä lämpimässä paikassa.
Voitele patongit vedellä, ripottele päälle juustoraastetta ja paista 225-asteessa n. 20 min.
Täältä löytyy alkuperäinen resepti.
02.06.10
Marokkolaistyylinen haudottu naudanlihakastike
Mä tein ison satsin, koska aion syöttää tätä porukoille vielä huomenna lounaaksikin..
Alkuperäinen resepti oli siis puolet näistä määristä.
Ainekset
* 4 tl oliiviöljyä
* 1 naudan lihaa, leikattuna 2-3 cm paloiksi
* ½ tl suolaa
* ½ tl mustapippuria rouhittuna
* 3 sipulia pieneksi pilkottuna
* 2 yksikyntistä valkosipulia murskattuna
* 4 tl jeeraa
* 4 tl kurkumaa
* 4 tl paprikajauhetta
* 2 tl murskattuna inkivääriä
* lihojen paistossa muodostuva lihaliemi
* 1 lihaliemikuutio
* 1/4 tl suolaa
* 1/4 tl mustapippuria
* 7-8 porkkanaa viipaloituna
* 4 rkl vettä
* 2 dl pilkottua persiljaa
1. Kuumenna 4 tl öljyä kattilassa suuressa kattilassa. Lisää lihapalat ja ½ tl suolaa ja ½ tl mustapippuria. Paista noin 5 minuuttia, välillä käännellen. Kun lihat ovat ruskeita, kaada ne kulhoon (myös liemi) ja peitä pyyhkeellä, jotta ne pysyvät lämpiminä.
2. Lisää sipulit kattilaan ja paista kunnes ovat pehmeitä. Lisää valkosipulit, jeera, kurkuma, paprikajauhe ja inkivääri. Paista minuutin ajan hyvin sekoittaen. Lisää lihojen liemi ja lihaliemikuutio. Peitä kannella ja anna muhia puolisen tuntia (painekattilassa 15 minuuttia). Lisää vielä loput suolat ja mustapippurit.
Lisää lihapalat takaisin kattilaan ja peitä kannella. Anna hautua tunnin verran (jos käytät painekattilaa, riittää puoli tuntia). Lisää porkkanaviipaleet kattilaan ja anna muhia 15 minuutin ajan, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Lisää vesi ja pilkotut persiljat.
Mä tarjoilin tämän kastikkeen couscousin, baba ghanoujin ja leivän kera. Koristele annos pilkotulla persiljalla.
Baba Ghanouj
Lähi-idän munakoisodippi…ymmärtääkseni alunperin Libanonista.
neljä annosta
1 iso munakoiso
4 rkl tahinaa
1 tl valkosipulia, murskattuna suolan kanssa
3 rkl sitruunamehua, tai maun mukaan
3-4 rkl kylmää vettä
1/2 tl suolaa
ripaus vastajauhettua mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
Koristelu
silputtua persiljaa
kuutioituja tomaatteja
oliiviöljyä
Lävistä munakoiso useasta paikasta hammastikulla. Grillaa se mustuneeksi ja kypsäksi (pehmeäksi). Kasta kylmään veteen ja kuori vielä sen ollessa lämmin. Jäähdytä. Puristele kitkerä mehu mahdollisimman hyvin pois. Soseuta.
Sekoita sauvavatkaimella munakoisososeeseen valkosipuli, tahina ja sitruunamehu. Ohenna tarvittaessa vedellä ja lisää muut aineet. Tarjoile matalalta vadilta, koristele persiljalla, oliiviöljyllä ja tomaatinpaloilla.
Tässä resepti videoituna.
02.05.10
Runebergin kakku
Tämä resepti löytyy Pirkka-lehdestä.
Ainekset:
150g leivontamargariinia
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 ½ vehnäjauhoja
1 dl keksimuruja (kaurakeksejä tai pipareita)
1 dl mantelijauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3/4 dl maitoa
2-3 tippaa karvasmanteliaromia
Täytteeksi ja koristeeksi:
3 dl vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä
1. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, keksimurut, mantelijauhe, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää jauhoseos maidon ja karvasmanteliaromin kanssa taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
2. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin (halkaisija 22-24cm) ja voitele reunat. Levitä taikina vuokaan. Paina pikkulusikalla kuopat symmetrisesti (kuten kellotaulussa) kakkutaikinaan. Täytä kuopat teelusikallisella vadelmahilloa.
3. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Irrota kakku vuoasta ja anna jäähtyä ennen koristelua.
4. Sekoita koristelua varten tomusokeri ja vesi keskenään paksuksi juoksevaksi tahnaksi. Pane vadelmahilloa nokareina kakulle ja ympyröi hillot sokerivesikuoprrutteella.
01.31.10
Vadelma-tuplasuklaasydänkakku
Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min
Kostutus:
1 ¼ dl vaniljamaitoa (maitoa + 1 tl vaniljasokeria)
Täytteet:
2 ½ dl Flora Vispiä
75 g tummaa suklaata
75 g valkoista suklaata
200 g (jäisiä) vadelmia
Koristelu:
- sokerikreemi, jossa osa tomusokerista korvattu kaakaojauheella
- 500 g punaista marsipaania (kts. ohje marsipaanilla kuoruttamiseen)
- pikeeri: ¼ dl valkuaista, 1 ¾ dl tomusokeria, 3 tippaa sitruunamehua/tiivistettä
1. Valmista kääretorttupohja: Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Huolellinen vaahdotus on tärkeää myös maun kannalta. Liian vähän aikaa vatkattuna muna voi maistua häiritsevästi valmiissa pohjassa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Pohjan pinta saa saada hieman väriä, mutta varo palamista – se tapahtuu nopeasti!
3. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi mahdollisimman pian – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
4. Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa paperista sydämen muotoinen “kaava”. Mitoita kaava siten, että saat leikattua mahdollisimman isot ja ehjät kaksi sydäntä. Kolmannen sydänpohjan voit koota rippeistä. Aseta ensimmäinen pohjalevy (minä laitoin paloista kootun sydämen alimmaiseksi) tarjoilulautaselle ja kostuta se vaniljamaidolla.
5. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi ja jaa kahteen osaan. Sulata ensin valkosuklaa mikrossa/vesihauteessa ja sekoita toiseen vaahtopuolikkaaseen. Levitä seos pohjalevyn päälle. Painele täytteeseen puolet vadelmista. Vadelmat saavat olla jäisiä: painelu on näppärämpää ja vähemmän sottaavaa tällä tavalla. Nosta päälle toinen kääretorttusydän ja kostuta. Sulata sitten tumma suklaa ja sekoita se lopun vaahdon joukkoon. Levitä pohjan päälle ja painele joukkoon vadelmat.
6. Viimeistele täyttäminen nostamalla päälle kolmas pohjalevy ja kostuta jälleen. Tasoita reunat lastalla. Valmista sokerikreemi linkin ohjeen mukaan ja peitä kakku kreemillä.
7. Kuorruta marsipaanilla linkistä löytyvää ohjetta noudattaen. Tässä käytetty kaupan valmista punaista marsipaania.
8. Valmista pikeeri vaahdottamalla valkuaista ja 1 dl tomusokeria n. 3 minuuttia. Lisää sitten sitruunamehu ja loput tomusokerista. Vaahdota vielä tovi. Laita pikeeri samantien pursotuspussiin. Jos et käytä pikeeriä heti, suojaa tyllan suu teipillä, sillä pikeeri kovettuu nopeasti.
9. Pursota hiukan pikeeriä kakun päälle ja levitä siitä haluamasi kuvio siveltimen avulla. Lopuksi koristele kuvio karkkihelmillä tms..
01.27.10
Tahini (seesamitahna)
Tahini (seesamitahna) on erittäin suosittu lisäke lähi-idän ruoissa. Sitä käytetään falafelien päällä, ja aineksena baba ganoushissa ja hummuksessa.
Ainekset:
10 dl valkoisia seesaminsiemeniä
1-2 dl oliiviöljyä
1. Levitä seesaminsiemenet kahdelle leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Lämmitä uuni kuumimmilleen (300-350 asteeseen) ja laita seesaminsiement uuniin noin 10 minuutiksi. Sekoittele siemeniä vähän väliä. Varmista, etteivät siemenet muutu ruskeiksi vaan kullanruskeiksi.
Ota pelti pois uunista ja tee sama toiselle pellilliselle.
2. Kaada paahdetut seesaminsiemenet tehosekoittimeen ja lisää oliiviöljyä. Sekoita kunnes tahna on tasaista ja juoksevaa. Lisää tarvittaessa öljyä.
3. Nyt tahini on valmis käytettäväksi tai säilöttäväksi. Tahinin hyvä puoli on se, että se pysyy hyvänä jääkaapissa jopa kuukauden.
Täältä löytyy videoitu resepti.
Samak Bi Tahini (libanonilainen tahinikala)
Ainekset:
*kokonainen, miedonmakuinen kala puhdistettuna (n. 1-1,5kg)
*3 rkl oliiviöljyä
*2 rkl vastapuristettua sitruunamehua
*suolaa, pippuria
Kastike:
*3-4 valkosipulinkynttä hyvin hienonnettuna
*1 tl suolaa
*250 g tahinia (seesaminsiementahna, saa etnokaupoista, luontaistuotemyymälöistä ja hyvinvarustetuista marketeista)
*vajaa 1 dl vastapuristettua sitruunamehua
*reilu 1 dl vettä (tai tarpeen mukaan)
Valinnaisesti voit myös lisätä:
*125 g saksanpähkinärouhetta
*1/2 tl cayennepippuria
*20 g tuoretta, hienonnettua korianteria
(tai vain jotain näistä kolmesta)
Koristelu:
*40 g pinjansiemeniä paahdettuna
*3 rkl tuoretta sileälehtistä persiljaa silputtuna
Huom! Kaupasta ei löytynyt muuta kokonaista kalaa kuin lohta, joka ei tähän ruokaan sovi, joten jouduin ostamaan kalan fileinä… käytin haukea.
1.Kuumenna uuni 200C. Tee muutama matala viilto kalan pintaan. Sekoita kulhossa öljy, sitruunamehu sekä lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Hiero seos kalan pintaan ja nosta kala uunivuokaan.
2. Paista kalaa uunissa noin 20-30 minuuttia valellen liemellä, mitä kertyy vuoan pohjalle.
3. Tee sillä aikaa kastike laittamalla ainekset tehosekoittimeen. Lisää vain sen verran vettä, että saat seoksesta kuohkeaa. Jos käytät saksanpähkinärouhetta, se lisätään vasta sen jälkeen, kun muut ainakset ovat sileää seosta.
4. Ota kala pois uunista, poista varovasti nahka ja levitä tahinaseos päälle. Laita uuniin vielä noin 10-15 minuutiksi.
5. Koristele sitruunaviipaleilla, silputulla persiljalla ja paahdetuilla pinjansiemenillä.
01.25.10
Rgifa (Marokkolainen täytetty leipä)
Ainekset:
500g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 rkl silputtua korianteria
2 chiliä pilkottuna
1 rkl voita
10 dl vehnäjauhoja
3 dl kuumaa vettä
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
1. Sulata voi pannulla ja lisää siihen oliiviöljyä. Paista sipulit ja lisää sitten jauheliha ja korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla. Jätä jäähtymään.
2. Sekoita vehnäjauhot, ½ tl suolaa ja 3 dl kuumaa vettä keskenään ja vaivaa siitä sitkeä taikina. Jaa taikina palloiksi ja jätä kohoamaan esim. leivinpaperin päälle noin 20 minuutiksi. Sekoita 2 rkl sulatettua margariinia ja 1 dl oliiviöljyä ja voitele takinapallot sekoituksella.
3. Painele taikinapalloista pyöreitä levyjä ja aseta jauhelihatäytettä keskelle. Taita jokainen reuna vuorotellen täytteen päälle ja paina kevyesti.
4. Paista leipä pannulla molemmin puolin kunnes pinta on ruskea.




































































