Manchester United-kakku

manu-kakku

Kakkupohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
voita ja korppujauhoja kakkuvuokaan

Täyte:
1 prk maitorahkaa
2 dl kermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl mansikkatomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
5 rkl mansikkahilloa
2 dl mansikkasuklaarakeita (Pirkka)

Vaniljakreemi:
2½ dl kermaa
2 keltuaista
n. 3/4 dl sokeria
3 rkl maizenaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa

Päälle:
2 kpl punaista marsipaania
1 pkt keltaista sokerimassaa

Tee pohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää leivinjauho jauhojen sekaan ja sekoita jauhot varovasti muna-sokerivaahtoon. Voitele vuoka ja kaada siihen korppujauhoja. Kaada taikina vuokaan.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n.40min. Varmista kakun kypsyys pistämällä puutikku kakun keskelle, jos taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on valmis. Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä. Leikkaa kolmeen osaan.

Tee täytteet:
Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla ja sokerilla, sekoita maitorahka siihen. Jaa seos kahteen kulhoon. Sekoita toiseen kaakaojauhetta ja toiseen mansikkatomusokeria.

Täytä kakku:
Kostuta kakun jokainen kerros esimerkiksi maidolla, johon on sekoitettu vaniljasokeria. Levitä ensimmäiseen kerrokseen suklaakerma ja ripottele päälle mansikka-suklaarakeita. Laita toiseen kerrokseen mansikkahilloa ja sen päälle mansikkakerma. Laita kakku jääkaappiin.

Tee vaniljakreemi:
Sekoita kerma, sokeri, keltuaiset ja maizena paksupohjaisessa kasarissa. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Jäähdytä ja vatkaa sileäksi. Mausta vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kreemiin.

kreemi

Levitä kreemi kakun päälle tasaisesti.

levitys

Piirrä Manun logo leivinpaperille. Ota pieni pala marsipaania ja kauli se levyksi. Aseta leivinpaperi marsipaanin päälle ja painele esimerkiksi hammastikulla pieniä pisteitä ääriviivoja pitkin. Leikkaa kuvio irti veitsellä. Ota pieni pala sokerimassaa ja kauli se levyksi. Leikkaa siitä logon kirjaimet ja muut keltaiset osat leivinpaperia ja hammastikkua taas apuna käyttäen. Asettele kuvio valmiiksi lautaselle, jossa on tomusokeria.

logo

Yhdistä loput marsipaanit ja vaivaa niistä iso pallo. Kauli pallosta iso levy ja kumoa se kakun päälle. Painele kevyesti pinta tasaiseksi. Leikkaa ylimääräinen marsipaani veitsellä. Jätä reunaan kuitenkin reilun sentin kaistale, joka painellaan veitsellä kakun alle.

marsipaani

Kastele marsipaanin pinta kevyesti siveltimellä tai sudilla (jotta tomusokeri sulaa pois ja marsipaanikuviot tarttuvat siihen). Asettele logo ja muut koristeet kakun päälle.

koristeet

Säilytä jääkaapissa ILMAN KUPUA, jottei marsipaani rupea ”hikoilemaan”.😉

valmis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kunto Plus

%d bloggers like this: