Suklaa-mansikka-limekakku

Pohja (tehty kaksi kertaa):
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Kostutukseen:
mansikkamehua

Ensimmäisen välin täyte:
2dl kermaa vatkattuna vaahdoksi
½ pkt maustamatonta tuorejuustoa
1 levy valkosuklaata sulatettuna
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ limen mehu ja kuori raastettuna
pakastemansikoita

Toisen välin täyte:
2dl kermaa
1 levy taloussuklaata
½ pkt maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
pakaste mansikoita
3 rkl mansikkahilloa

Päälle:
125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) kaakaotomusokeria
1 rkl vettä
2 pötköä marsipaania
1 pötkö mantelimassaa
elintarvikevärejä

Tee kakkupohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Pohjan pinta saa saada hieman väriä, mutta varo palamista – se tapahtuu nopeasti!
Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi mahdollisimman pian – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.

Leikkaa pohjasta ympyränmuotoinen pala esimerkiksi lautasta apuna käyttäen. Reunapaloista saa kasattua yhden kokonaisen ympyrän.

Valmista täytteet. Kostuta kakkupohja ja levitä täytekerma, jonka päälle puoliksi viipaloidut mansikat. Aseta uusi kerros päälle ja kostuta. Levitä toinen täyte ja päälle taas mansikat. Aseta päällimmäinen kerros täytteen päälle ja kostuta. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Valmista päällyskreemi sekoittaen kaikki ainekset keskenään. Levitä kreemi sitten tasaisesti kakun päälle. Laita kakku takaisin jääkaappiin.

Levitä leivinpaperin päälle tomusokeria ja ota kaksi marsipaanipötköä ja yhdistä ne isoksi möykyksi (jos kaupasta ei löytynyt haluamaasi väriä, sipaise haluamaasi elintarvikeväriä möykyn sekaan ja vaivaa hetki, jolloin väri sekoittuu asaisesti). Kauli möykky isoksi ympyräksi.

Kumoa marsipaanilevy kakun päälle ja painele varovaisesti tasaiseksi päältä ja reunoilta. Leikkaa ylimääräinen marsipaani reunoilta pois.

Valmista haluamasi värisiä kuvioita mantelimassasta, lisäämällä siihen elintarvikeväriä ja leikkaamalla mieleisiä kuvioita. Kun kaikki koristeet ovat valmiit ja paikoillaan, voit sivellä tomusokerit kevyesti pois vedellä. Laita jääkaappiin ilman kupua, jotta marsipaani pääsee ”hengittämään”.

Advertisements

2 kommenttia (+lisää omasi?)

  1. pelipuntari
    Hei 19, 2012 @ 19:35:20

    Hyvän näkönen kakku! 🙂

    Vastaus

  2. Nuura
    Tam 21, 2014 @ 22:58:10

    Teinpä tätä raadille kerran ja sanoi, että on tosi pahaa, tarkoittaen että mielettömän hyvää…:)

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kunto Plus

%d bloggers like this: