Murgh Musallam

10 valkosipulisiivua
2 rkl raastettua inkivääriä
Suolaa maun mukaan
2,5 dl rahkaa tai ruokajogurttia
1 rkl sitruunamehua
1 broileri
2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
2 dl kuorittuja herneitä
6 laakerinlehteä
2,5 dl gheetä
2 isoa sipulia (hienonnettuna)
225 g tomaatteja (kuorittuna ja viipaloituna)
5 dl kuumaa vettä
3 rkl tuoretta silputtua korianteria

Mausteet
2 tl garam masalaa
1 rkl kurkumaa
8 neilikkaa
6 mustapippureita
1 ruskea kardemumma
4 vihreää kardemummaa
1 tl punaista chilijauhetta
1 rkl paahdettua korianterijauhetta
1 tl kuminansiemeniä
½ tl sahramia

Sekoita 1/3 valkosipulista, ½ inkivääristä, ½ garam masalasta, 1 rkl suolaa, 1/3 kurkumasta, ½ rahkasta ja sitruunamehu keskenään tahnaksi.
Tee pieniä viiltoja kananlihaan ja hiero tahna kanan päälle. Anna marinoitua 2 tuntia.

Keitä riisit puolikypsiksi ( ja valuta vesi pois) ja lisää joukkoon herneet, loput valkosipulista, 4 neilikkaa, mustapippurit, ½ tl suolaa, ruskea kardemumma ja laakerinlehdet. Täytä kana riisitäytteellä.

Lämmitä ghee kasarissa ja paista kanaa siinä, kunnes se on kauttaaltaan kauniin ruskea. Ole varoivainen käännellessäsi kanaa, ettei täyte tule ulos.

Toisella pannulla, paista puolet sipuleista gheessä ja lisää mausteeksi 2 laakerinlehteä, loput neilikat ja vihreät kardemummat. Kun sipulit ovat kullanruskeita, lisää loput kurkumasta ja chilijauhe. Tee morttelilla korianterista, kuminansiemenistä, lopuista sipuleista ja lopusta inkivääriraasteesta tahna.

Lisää maustetahna pannulle sipulien sekaan ja paista noin 5-10 minuuttia. Lisää loput rahkasta, tomaatit ja ½ tl suolaa. Lisää kana pannulle ja sekoita mausteseoksen sekaan. Kaada päälle 3 dl vettä, peitä kannella ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin ajan.

Ripottele kanan päälle loput garam masalasta, sahramia ja korianteria ennen tarjoilua.

Advertisements

1 kommentti (+lisää omasi?)

  1. Nuura
    Tam 20, 2014 @ 21:16:58

    Tämä kuulosti niin herkulliselta, mutta lopputuloksena totesin, että riisi riisinä ja broileri broilerina. Itse pidän tosi paljon kun sisään survoo coouscousperunatäytettä…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kunto Plus

%d bloggers like this: