Libanonilaiset valkosipuliperunat

1 kg uusia perunoita
12 valkosipulinkynttä, murskattuna
1 dl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa tai maun mukaan

1. Huuhtele perunat hyvin ja sivele öljyllä. Paista pellillä uunissa 30 minuuttia 180 asteessa.

2. Samaan aikaan murskaa valkosipuli ja suola morttelilla. Lisää sitten oliiviöljy ja sitruunamehu vuorotellen pienissä erissä.

3. Heti kun perunat ovat kypsiä, ota ne pois uunista ja sivele päälle valkosipulikastike (perunoiden ollessa kuumia). Odota muutama minuutti ennen tarjoilua, jotta kastike imeytyy perunoihin hieman.

Alkuperäinen resepti täältä.

Libanonilainen kafta (BBQ)

Ainekset

* 1 kg vähärasvaista jauhelihaa
* 1 sipuli, raastettu
* 1½ dl hienonnettua tuoretta persiljaa
* ½ tl cayennenpippuria
* ½ tl baharatia
* 1 tl suolaa tai maun mukaan
* ½ tl mustapippuria
* 6 puisia tai metallisia varrastikkuja

1. Kuumenna grilli. Jos käytät puisia vartaita, liota vedessä. (Voit tehdä nämä myös uunissa 200 asteessa, jos ei ole grilliä lähettyvillä.) :)

2. Sekoita kaikki ainekset keskenään isossa kulhossa. Jaa seos kuuteen osaan ja painele varrastikkujen ympärille, muodostaen noin 2½ cm paksuja ja 12 cm pitkiä pötköjä.

3. Grillaa 10-15 minuuttia, käännä satunnaisesti, kunnes liha ei ole enää vaaleanpunaista.

Alkuperäinen resepti täältä.

Libanonilainen appelsiini-taatelisalaatti

2 dl täysjyväkuskusta
2 dl kasvislientä
2 rkl voita
3 ohutta, maustamatonta kalkkunan rintafileetä
1 tl suolaa
1 tl raastettua sitruunakuorta
½ tl jauhettua mustapippuria
2 isoa appelsiinia
1 punasipuli
1 dl kuivattuja, kivettömiä taateleita
1 dl mustia oliiveja
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa

1. Mittaa kuskus kulhoon. Kiehauta kasvisliemi ja kaada kuskuksen joukkoon. Anna turvota 3 minuuttia. Sekoita joukkoon voi. Jäähdytä. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.

2. Paista kalkkunan rintafileet kypsiksi kuumalla pannulla välillä kääntäen, yhteensä noin 8 minuuttia, tai pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla, pestyn sitruunan raastetulla kuorella ja mustapippurilla. Leikkaa fileet ohuiksi suikaleiksi.

3. Kuori appelsiinit niin, että kuorit myös hedelmälihaa peittävän kalvon. Sen jälkeen viipaloi tai lohko appelsiinit. Kuori ja viipaloi myös punasipuli.

4. Levitä tarjoiluvadille kuskus, appelsiini- ja sipuliviipaleet, oliivit ja halkaistut taatelit. Sekoita joukkoon oliiviöljyä ja viinietikkaa. Nosta sekaan rintafileesuikaleita.


Alkuperäinen resepti täältä.

Lahmacun

Lahmacun, turkiksi: [lahmadʒun]) tai lahmajoun, armeniaksi լահմաջուն lahmaǰun tai լահմաջո lahmaǰo, arabiaksi: لحم بعجين, Lahm bi’ajīn (“lihaa taikinan kanssa”), on alunperin peräisin Itä-Syyriasta. Se on pyöreä, ohut pala taikinaa, jonka päällä on jauhelihaa (yleisimmin naudan-ja lampaanlihaa). Lahmacun usein tarjoillaan sitruunan mehulla höystettyinä rullina, joiden sisään on laitettu vihanneksia, mukaan lukien suolakurkkua, tomaattia, paprikaa, sipulia, salaattia ja persiljaa tai korianteria.

Lahmacuneja valmistetaan ja myydään Armeniassa, Azerbaidžanissa, Georgiassa, Iranissa, Irakissa, Jordaniassa, Kurdistanissa, Libanonissa, Palestiinassa, Saudi Arabiassa, Syyriassa ja Turkissa, jossa on ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet lahmacuneihin.

Taikina:
* 3/4 tl kuivahiivaa
* ½ tl sokeria
* 3 dl lämmintä vettä
* 7-8 dl vehnäjauhoja
* ½ tl suolaa
* Oliiviöljyä

Täyte:
* 1 rkl voita
* 1 sipuli, hienonnettuna
* 3 valkosipulin kynttä, murskattuna
* 300-400g naudan tai lampaan jauhelihaa
* 4 tomaattia, pilkottu pieneksi
* 1 prk tomaattipyrettä
* 3 jalapenoa, siemenet poistettu ja hienonnettuna (minä käytin punaisia jalapenoja)
* ½ tl kirmizi biber tai yhdistelmä makeaa paprikajauhetta ja cayennenpippuria
* 1 dl hienonnettua tuoretta minttua
* ruukku hienonnettua tuoretta persiljaa
* Suolaa ja rouhittua mustapippuria
* 1 sitruunan mehu

Ohjeet

Yhdistä hiiva ja sokeri ja hieman lämmintä vettä ja anna seistä kunnes seos vaahtoaa. Siivilöi jauhot ja suola isoon kulhoon ja tee keskelle kuoppa. Lisää hiivaseos ja loput lämpimästä vedestä. Vaivaa taikina käsin. Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa kunnes notkeaa ja joustavaa (noin 5 minuuttia). Laita taikina öljyttyyn kulhoon, peitä kostealla liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kunnes taikina on kaksinkertaistunut, n. 1 tunti.

Hakkaa noussut taikina kasaan ja vaivaa siitä kevyesti jauhotetulla alustalla. Rullaa sisään ja leikkaa haluamasi määrä taikinapaloja (riippuen haluatko tehdä isoja vai pieniä lahmacuneja). Rullaa jokainen pala palloksi, aseta jauhotetulle alustalle ja anna levätä 30 minuuttia liinan alla.

Kuumenna uuni 250 asteiseksi.

Valmista täyte: Sulata voita pannulla, lisää sipuli ja ruskista, 5-7 minuuttia. Lisää valkosipuli ja ruskista. Siirrä sipuli seos isoon kulhoon, lisää loput ainekset ja sekoita perusteellisesti sormin. Jos seos tuntuu liian kuivaa, lisää teelusikallinen vettä.

Aseta taikinapallo jauhotetulle alustalle ja kauli siitä litteä ympyrä. Sivele oliiviöljyllä ja levitä ohut ja tasainen kerros lihatäytettä, jättäen noin 1cm reunaa paljaaksi. Toista sama jäljellä olevilla taikinapalloilla ja täytteellä.

Paista 12-15 minuuttia. Muista, että taikinan tulisi kuitenkin olla riittävän pehmeää rullattavaksi.

Purista vähän sitruunamehua kuumalle lahmacunille ja tarjoile välittömästi joko sellaisenaan tai tötteröiksi rullattuna.

Vaihtoehtoinen juustotäyte:

* 6-7 dl valkoista turkkilaista juustoa tai fetaa
* 2 munaa, kevyesti sekoitettuna
* 1 dl voita, pehmennetty
* 2 dl hienonnettua tuoretta persiljaa

Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita huolellisesti. Levitä ohut kerros kunkin ympyrän taikina. Jatka resepti, mutta paista vain 6-8 minuuttia.

Alkuperäinen resepti täältä.

Mujaddara

Mujaddara tai moujadara (arab. مجدرة, heprea: מג “דרה, Kyproksen kreikkalaisen: Μουκ̌έντρα, turkki: müceddere), joka tunnetaan myös nimellä mejadra, mudardara tai megadarra (<—loooool) koostuu keitetyistä linsseistä yhdessä rouheen, vehnän tai riisin kera, höysteenä paahdettua sipulia.

Ainekset

2,5 dl vihreitä tai ruskeita linssejä
2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
2-3 isoa sipulia, ohuina viipaleina
1 dl oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria maun mukaan

1. Huuhtele linssit ja kypsennä niitä 10dl vettä noin 25 minuuttia. Valuta.

2. Samaan aikaan valmista riisi: lämmitä 2 rkl oliiviöljyä ja 1 tl suolaa kattilassa. Lisää riisi ja "paista" kunnes riisit ovat lievästi läpikuultavia (n. minuutti). Lisää 6 dl kiehuvaa vettä. Vähennä lämpöä ja hauduta noin 25 minuuttia.

3. Samalla paista myös sipulit öljyssä isossa paistinpannussa, sekoittaen usein, kunnes ne muuttuvat ruskeiksi ja alkavat rapsakoitua.

4. Lisää valutettujen linssien ja riisin sekaan paistettu sipuli ja paista koko sotkua kunnes linssit ja riisi alkavat ruskistua hieman. Tarjoile ruokajogurtin kanssa.

Alkuperäinen resepti täältä.

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.