Syyrialainen sipulileipä

450g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
20g hiivaa (tai 2/3 pss kuivahiivaa)
280ml kädenlämpöistä vettä
4 rkl silputtua sipulia
1 tl jauhettua kuminaa
2 tl tuoretta minttua silputtuna
2 tl korianterijauhetta
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita hiiva veteen. Sekoita jauhot ja suola isossa kulhossa ja kaiva keskelle pieni kuoppa. Kaada hiivaseos kuoppaan ja vaivaa aineksista taikina. Vaivaa taikinaa ainakin 8-10 minuuttia (tässä ei kannata laiskotella, se kuinka paljon taikinaa vaivaa vaikuttaa suoraan lopputulokseen).

Kun olet vaivannut taikinaa tarpeeksi, laita se öljyttyyn kulhoon ja peitä kostealla pyyhkeellä. Jätä taikina kohoamaan tunniksi lämpimään paikkaan.

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, siirrä se jauhotetulle tasolle ja painele sitä alas ja jaa kahdeksaan osaan. Pyörittele paloista palloja ja kauli niistä sitten ympyröitä.

Pistele haarukalla reikiä leipiin ja aseta ne sitten leivinpaperille, joka on uunipellillä (3-4 leipää yhdelle pellille, jotta ne eivät tartu toisiinsa kiinni paistaessa). Peitä ne taas liinalla ja jätä kohoamaan 15-20 minuutiksi.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita sipulisilppu, kumina, korianterijauhe ja silputtu minttu keskenään. Sivele leipien päälle oliiviöljyä ja sirottele sipulit tasaisesti leipien päälle. Paista 15-20 minuuttia ja nauti lämpimänä! :P

Alkuperäinen resepti täältä.

Maqluba

Maqluba (مقلوبة) tarkoittaa arabiaksi “ylösalaisin”, joka on suosittu palestiinialainen riisiruoka. Kun pläräsin reseptiviidakkoa, huomasin, että tästäkin reseptistä on monta variaatiota..

Ainekset:

1 dl oliiviöljyä
1 munakoiso viipaloitu puolen sentin siivuiksi
1 sipuli silputtuna
450g lampaan tai naudan jauhelihaa
1 tl yleismaustetta
½ tl kanelia
iso hyppysellinen muskottipähkinää
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 tomaatti viipaloituna
5 dl vettä tai lihalientä (pelkkä vesi maustettu suolalla)
6½ dl riisiä, liota vedessä puoli tuntia

Kuumenna öljy isolla pannulla ja ruskista munakoisoviipaleet öljyssä molemmin puolin. Nosta sitten lautaselle odottamaan.

Lisää öljyä pannulle jos tarvitsee ja paista sipulit läpikuultaviksi. Lisää jauheliha ja mausteet. Paista kypsäksi ja valuta ylimääräinen rasva pois.

Rasvaa paksupohjaisen kattilan pohja voilla tai oliiviöljyllä. Valuta riisi. Aseta tomaattiviipaleet kattilan pohjalle. Ripottele noin 1½ desiä riisiä tomaattiviipaleiden päälle. Levitä jauheliha riisin päälle. Asettele munakoisoviipaleet lihan päälle ja paina aineksia yhteen, jotta kerrokset ovat erittäin tiiviisti. Lisää loput riisit ja kaada päälle vesi/lihaliemi.

Anna saavuttaa kiehumispiste, jonka jälkeen laske lämpötila alhaiseksi, peitä kannella ja anna hautua 45-50 minuuttia. Loppuvaiheessa tarkasta tarvitseeko vettä lisätä.

Poista liedeltä ja anna olla 15 minuuttia. Nosta kansi pois ja aseta tarjoiluastia kattilan päälle, käännä kattila tarjoiluastian päälle ja anna ruoan valua varovasti tarjoiluastialle. Tarjoile kuumana. Voit koristella ruoan esim. pinjansiemenillä.

Variaatiot:
Käytä lihapaloja tai kanaa jauhelihan sijaan.
Kasvisversio: korvaa liha perunasiivuilla tai tuplaannoksella munakoisoa.

Huom!
Vaikka kattilan pohjalle laitetaan rasvaa, riisi jää usein kattilan pohjaan kiinni joka tapauksessa. Välttääkseen tämän, voit käyttää öljyttyä leivinpaperia kattilan pohjalla.

Alkuperäinen resepti täältä.

Musakhan

Musakhan (arabia: مسخن) on palestiinalainen ruokalaji. Palestiinassa, musakhan on lempiruoka palestiinalaisten keskuudessa. Ruokalaji on helppo tehdä ja tarvittavat ainekset ovat helposti saatavilla, mikä voi selittää ruoan suosiota. Musakhan on ruokalaji, joka yleensä syödään käsin. Termi “musakhan” tarkoittaa kirjaimellisesti “jotakin, joka on lämmitetty.”

Ainekset:
1 kokonainen kana (minä käytin 1,2kg broilerin fileitä, koska en tykkää luisesta kanasta)
loraus sitruunamehua
2½ dl neitsytoliiviöljyä
8 sipulia silputtuna
2-3 dl pinjansiemeniä
2-3 rkl sumakkia
suolaa, pippuria ja kardemummaa maun mukaan
Taboon-leipää tai jotain muuta litteää leipää

1. Leikkaa kana neljään tai kuuteen osaan ja valele palat sitruunamehulla.
2. Kuullota kahden sipulin sipulisilppu ja lisää kanat päälle. Kaada kanojen päälle vettä kunnes ne peittyvät. Mausta liemi suolalla, pippurilla ja kardemummalla. Anna kiehua kunnes kana on kypsää.
3. Kaada oliiviöljy kattilaan ja lisää siihen kuuden sipulin silppu ja kypsennä kunnes sipulin ovat läpikuultavia (tämä kestää noin 25 minuuttia). Lisää sumakki sipuleiden sekaan ja kypsennä 2 minuuttia. Lisää muutama kauhallinen kanojen liemestä sipulien sekaan.
4. Lisää kypsät kanat sipuleiden sekaan ja anna kiehua kymmenen minuuttia.

5. Ota kana pois kattilasta. Aseta ne uunivuokaan, sirottele päälle sumakkia ja laita uuniin hetkeksi, jotta kanat saavat kauniin värin.

6. Liota yksi litteä leipä sipuliliemessä. Aseta se uunivuokaan pohjalle ja levitä sen päälle sipulia ja pinjansiemeniä. Paista uunissa muutama minuuttia, kunnes leipä on rapsakka. Ota vuoka uunista, liota uusi leipä, aseta leipä edellisen päälle, levitä päälle taas sipulia ja pinjansiemeniä ja laita uuniin. Toista tämä kunnes uunivuoassa on 3-4 kerrosta leipää ja sipulia.

7. Asettele kananpalat leipäkerrosten päälle, koristele sipulilla, pinjansiemenillä ja sumakilla.

Videoitu resepti täällä.

Infopläjäys:

20. huhtikuuta, 2010, Ramallahissa palestiinalaiset rekisteröivät uuden Guinnessin ennätyksen suurimmalla Musakhanilla.

Musakhanin halkaisija oli 4 metriä ja se painoi 1350 kg. 40 palestiinalaista kokkia käytti 250 kg jauhoja, 170kg oliiviöljyä, 500g sipulia ja 70kg manteleita.

Keşkül

Ainekset:
- 1 l maito
- 1 ½ rkl riisijauho
- 1 ½ rkl maissitärkkelystä
- 3 keltuaista
- 100g kermaa
- ½ rkl vaniljasokeria
- 2½ dl sokeria
- 1 dl mantelilastuja
- pistaasia, mantelia ja rusinoita koristeluun

Sekoita sokeri ja keltuaiset kattilassa hyvin. Sekoita kulhossa riisijauhot, maissitärkkelys ja noin 1½ dl maitoa. Laita se syrjään odottamaan.

Lisää loput maidosta kattilaan ja sekoita. Laita kattila keskilämmöllä olevalle liedelle ja sekoita välillä. Kun se alkaa kiehua, lisää kulhossa oleva riisijauhosekoitus ja sekoita hyvin.

Lisää mantelilastut 3 minuutin kuluttua. Lisää vanilja ja kerma muutaman minuutin kuluttua. Sekoita jatkuvasti kunnes vanukas on valmis (kun se on niin paksua, ettei se valu lusikasta vaan tippuu pienissä osissa).

Kaada vaukas tarjoilukulhoihin ja anna jäähtyä. Koristele pistaasi- tai mantelirouheella, manteleilla ja rusinoilla.

Alkuperäinen resepti täältä.

Çemen

3 rkl chilitahnaa
3 rkl tomaattipyrettä
1 tl tai 1 rkl sarviapilaa/fenugreek jauheena (maun mukaan)
1 tl kuminaa
2-3 valkosipulin kynttä, muussattu suolan kanssa
3-4 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2-3 tippaa sitruunamehua
Ripaus mustapippuria

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Kaada purkkiin ja pidä jääkaappissa vähintään päivän ennen tarjoamista.

Tarjoile paahdetun pitan tai leivän palojen päällä. Koristele persiljalla ja sitruunan lohkoilla.

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.