Kookoskermapiirakka

* 2 dl kookoskermaa
* 3 dl kermaa
* 1 dl maitoa
* 3 munaa
* 2 dl sokeria
* 1 dl maissitärkkelystä
* 1/4 tl suolaa
* 1½ dl kookoshiutaleita
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 murotaikinapohja (paineltu piirakkavuokaan ja kypsennetty uunissa 200′c 20 minuuttia)
Päälle:
* 2dl kermaa
* ½ dl kookoskermaa
* 1 dl paahdettuja kookoshiutaleita

1. Yhdistä kerma, kookoskerma, munat, sokeri ja suola kasarissa. Sekoita maissitärkkelys maitoon ja kaadan ohuena nauhana kerman sekaan, samalla sekoittaen. Kiehauta miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen (odota, että seos paksuuntuu selkeästi). Poista lämmöltä ja sekoita joukkoon kookoshiutaleet ja vaniljasokeri. Kaada kypsän piirakkapohjan päälle ja anna jäähtyä 2-4 tuntia.

2. Vaahdota kerma ja kookoskerma (mausta haluttaessa sokerilla). Levitä vaahto jäähtyneen piirakan päälle ja ripottele päälle vielä kookoshiutaleita.

Tarte tatin max-mikrossa

Iski kamala makeannälkä ja hetken tuijoteltuani pöydällä olevia omenoita muistin kuinka viikko sitten Whirlpoolin toimistolla käydessäni markkinointipäällikkö Tom Kaivola hehkutti sitä kuinka näppärästi Max-mikrolla pyöräyttää Tarte Tatinin… joten tuumasta toimeen. :)

Taikina:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
75 g voita
1/2 dl vettä

Täyte:
6–7 omenaa (Granny smith)
75 g voita
1 dl sokeria
ripaus kanelia

Tee ensin taikina. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Paloittele joukkoon voi. Nypi ainekset sormin ryynimäiseksi seokseksi.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita taikinapallo kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Kuori omenat, poista siemenkodat. Halkaise omenat neljään osaan.

Laita crisp-pannuun voi ja 3/4 dl sokeria. Aseta pannu mikroon ja lämmitä täydellä teholla kunnes seos muuttuu vaalean kinuskin väriseksi (voit välillä ajata mikron ja sekoittaa seosta puuhaarukalla).

Ota crisp-pannu hetkeksi mikrosta ja lado omenat kinuskin päälle. Asettele palat kyljelleen tiukasti lomittain. Jos niiden väliin jää koloja, paikkaa ne pienemmillä omenapaloilla.

Nosta pannu takaisin mikroon ja lämmitä täydellä teholla noin 5 minuuttia, kunnes kinuski kuplii omenoiden välissä ja omenat hieman pehmenevät.

Ota pannu mikrosta. Ripottele loput sokerista omenoiden päälle. Voit laittaa mausteeksi ripauksen kanelia. Kauli taikina hieman vuokaa suuremmaksi ympyräksi. Nosta taikina vuoan päälle, painele taikinan reunat omenoiden ja vuoan reunan väliin. Pistele taikinaan haarukalla muutama reikä.

Nosta takaisin mikroon ja paista crisp-toiminnolla 10 minuuttia.

Anna kypsän piirakan vetäytyä 10–15 minuuttia ennen tarjoamista. Kumoa piirakka tarjoiluvadille. Tarjoa lämpimänä esimerkiksi vaniljajäätelön kera.

Täytyypä sanoa, että tuli vähintääkin yhtä hyvää kuin pannulla ja uunissa tehtynä, ellei parempaa… Kiitos vinkistä Tom! ;)

Pannulla ja uunissa tarte tatin tehdään näin.

Mustikkapiirakka

4 kpl kananmunaa
2½ dl sokeria
200 g sulatettua voita
1½ dl graham tai ruisjauhoja
3½ dl vehnajauhoja
1½ tl leivinjauhoja
n.4 dl mustikoita tai muita marjoja
perunajauhoja

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Ei vaahdoksi. Tämä ohje ei vaadi tehosekoitinta. Lisää sulatettu voi. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita munien ja sokereiden joukkoon. Kaada taikina piirakkavuokaan. Pyörittele mustikat pienessä tilkassa sokerissa ja perunajauhoissa ja kaada piirakka taikinan päälle.

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 35-45 min.

Alkuperäinen resepti täältä.

Omenapiirakka

Piti laittaa taas pöydälle jämähtäneet omenat hyötykäyttöön…joten se oli sitten omenapiirakan paikka. :D

Pohja:
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
200 g margariinia
1,5 dl sokeria

Päälle:
omenoita lohkoina
kanelia
sokeria
kookoshiutaleita

1. Sekoita kaikki pohjan ainekset piirakkavuoassa käsin. Tasoita sitten taikina vuokaan.
2. Kuori ja lohko omenat mieluisen kokoisiksi ja asettele ne taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia, sokeria ja kookoshiutaleita.

3. Paista 175-200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
4. Tarjoile vaniljajäätelön kera.

Kookos-hedelmäpiirakka

Pohja:
125g margariinia tai voita
1 1/2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria

Täyte:
2 dl kookoskermaa
200g maitorahkaa
2 munaa
0,75 dl sokeria
2 purkkia (2 x 227g) ananaspaloja mehussa
1 prk (420g) aprikoosinpuolikkaita mehussa

Sekoita kaikki pohjan ainekset kulhossa ja puristele taikinaksi. Painele irtoreunavuoan pohjalle ja noin 2 cm reunoille. Voit myös tehdä piirakan korkeareunaiselle pellille, mutta tee silloin 1 1/2 kertainen pohja.

Riko munat kulhoon, vatkaa rakenne rikki. Lisää kookoskerma, maitorahka ja sokeri. Vatkaa tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle. Valuta ananas ja aprikoosi. Leikkaa aprikoosinpuolikkaat kahtia ja pistele aprikoosit ja ananaspalat täytteen päälle niin että osa hedelmistä uppoaa täytteeseen. Paista kiertoilmauunissa 175 asteessa 40 minuuttia (tavallisessa uunissa noin 200 asteessa 40 minuuttia) alimmalla tasolla. Tarjoile jäähtyneenä.

Tämä resepti on otettu täältä.

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.