Kolmen suklaan juustokakku

Löysin tämmöisen reseptin Mau!kas ruokablogista ja tuunasin sen omanlaiseksi.. (lisäsin koristeet ja poistin liivatteen.)

Ainekset:
1 pötkö Domino -täytekeksejä
50 g leivontamargariinia

2 rkl vaniljakreemijauhetta
3 x 130 g suklaata (valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
½ dl sokeria
5-6 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Koristeluun:
Suklaaraastetta ja -lehtiä

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun margariinin kanssa tasaiseksi. Peitä irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos vuoan pohjalle.

Vatkaa kerma (ja sokeri) kuohkeaksi vaahdoksi ja lopuksi sekoita siihen vaniljakreemijauhe. Sulata suklaat kolmessa kulhossa. Jaa tuorejuusto tasan kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen sulaan suklaaseen oma osansa. Lisää 1/3 kermavaahdosta jokaiseen suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Kaada täytteet vuokaan kerroksittain. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi kannattaa kakkua pitää kylmässä n. 5 minuuttia kerrosten lisäämisen välillä.

Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli. Koristele.

Mango-appelsiinikakku

Makeannälkä iski ja kaapissa oleva mangopurkki piti saada käyttöön, joten tämmöinen tekele siitä sitten syntyi. Tein kakun max-mikrolla, mutta kuten aikaisemminkin, laitan myös uunissa teko ohjeet..

Ainekset:
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl sokeria
200 g sitruunarahkaa
2 munaa
½ dl rypsiöljyä
½ dl appelsiinitäysmehua
2 appelsiinin kuoriraaste
1 prk mangoviipaleita
ananaspaloja koristeluun

Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita vatkaimella tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja asettele mangoviipaleet vuoan pohjalle. Kaada taikina mangoviipaleiden päälle.

Uunissa: Kypsennä 180 asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla, kun se on saanut jonkin verran väriä.
Max-mikrossa: Kypsennä täydellä teholla 15 minuuttia.

Kumoa kakku vuoasta (varmista kypsyys ensin haarukalla tai hammastikulla) ja anna jäähtyä. Kostuta kakku joka puolelta appelsiinimehulla.

Täältä alkuperäinen resepti, jonka muuntelin omanlaiseksi. :)

Suklainen kahviunelma

Tänään napsahti blogissa 100.000 kävijän raja rikki, jonka päätettiin työkaverin kanssa olevan riittävän hyvä tekosyy syödä kakkua… tämänmoisen sitten tein eilen illalla. Syötiin työpalaverissa aamupalaksi.. Loistava tapa aloittaa aamu! :P

Ainekset:
1 pötkö Cappuchino-täytekeksejä
200 g Toblerone hunaja nougat suklaata
2 dl kondensoitua maitoa
2,5 dl kermaa
3 rkl maitorahkaa
4 rkl vaniljakreemijauhetta
7 dl kuumaa vettä
8 tl pikakahvijauhetta
10 rkl hyytelösokeria
12 kirsikkaa

Ohjeet:
Murenna keksit morttelissa ja sekoita voisulaan. Painele keksimössö leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle ja painele tiiviiksi pohjaksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Sulata yksi Toblerone-pötkö vesihauteessa. Vatkaa 1,5 dl kermaa vaahdoksi ja lisää siihen maitorahkaa. Sekoita sulanut suklaa kerman sekaan ja kaada kermaseos sitten keksipohjan päälle. Tasoita ja aseta takaisin jääkaappiin jähmettymään.

Kuumenna 2,5 dl vettä ja sekoita hyytelösokeri siihen. Jaa vesi kahteen yhtä suureen osaan (yksi valkoista kahvisekoitusta ja toinen mustaa kahvisekoitusta varten).

Sekoita pikakahvijauhe jäljellä olevaan 4,5 dl kuumaa vettä ja jaa kahteen yhtä suureen osaan. Lisää toiseen kahviin toinen hyytelösokerivesi. Aseta kahvi-hyytelöseos sivuun.

Lisää kondensoitu maito ja loput hyytelösokerivedestä toiseen osaan kahvia. Sekoitetaan tämä maito-kahvi-hyytelö seos hyvin.

Lusikoi valkosuklaakerman päälle noin sentin kerros mustaa hyytelö-kahviseosta. Anna jäähtyä ja jähmettyä jääkaapissa.

Vatkaa 1 dl kermaa ja sekoita siihen 3 rkl vaniljakreemijauhetta. Sekoita kerma ja maito-kahvi-seos. Kaada mustan kahvikerroksen päälle reilu sentin kerros maito-kahvi-seosta. Anna jäähtyä.

Hienonna Toblerone-suklaa pieniksi paloiksi ja ripottele sitä kakun päälle. Koristele kirsikoilla. :)

Sitruunarahkakakku

Tämä on ns. juustokakku, mutta koska siinä ei ole hitustakaan juustoa, nimesin sen rahkakakuksi. :)

Ainekset:

Pohja:
200g digestive-keksejä
1 prk hedelmäsosetta

Täyte:
2½ dl kermaa
1 prk maitorahkaa
3 rkl vaniljakreemijauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
3 rkl sitruunamehua

Kiille:
2½ dl Funlight appelsiinimehua
2 rkl sitruunamehua
1½ dl hyytelösokeria

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murenna keksit kaulimella muovipussissa tai esimerkiksi morttelissa. Kaada keksimurut irtopohajvuoan pohjalle ja sekoita hedelmäsose muruihin. Painele jauhotetuilla sormilla tasaiseksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen loput täytteen ainekset. Kaada keksipohjan päälle ja tasoita.

Keitä mehu kattilassa, lisää sitruunamehu ja hyytelösokeri. Anna jäähtyä hetken ja lusikoi sitten varovasti kakun päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Koristele esimerkiksi ohuilla sitruunansiivuilla. :)

Ananasrahkakakku

Tein meidän isukille keveän 30v.-synttärikakun. :)

2 prk ananasmurskaa
500g vähärasvaista maitorahkaa (0,3%)
3/4dl sokeria
2 tl sitruunamehua
2 valkuaista
1,5 dl vaniljakreemijauhetta
Pohjaan: 15-20kpl marie keksiä
25 g rasvaa
Koristeluun: 2 prk ananasrenkaita kourallinen vihreitä ja tummia viinirypäleitä

Sulata rasva ja murskaa keksit hienoksi. Sekoita kulhossa rasva ja keksit massaksi ja painele tasaisesti leivinpaperilla vuorattuun irtoreunavuokaan.

Sekoita kulhossa ananasmurska, sokeri ja maitorahka. Mausta sitruunamehulla. Lisää rahkan sekaan vaniljakreemijauhe. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lusikoi maitorahkan joukkoon ja kääntele varovasti sekaisin. Kaada täyte keksimurupohjan päälle.

Peitä foliolla ja nosta kylmään hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli. Leikkaa ananasrenkaat kolmeen osaan. Huuhdo ja puolita viinirypäleet ja asettele ananasviipaleet ja viinirypäleen puolikkaat kakunpäälle. Koristele halutessasi sitruunamelissan lehdillä ja nauti!

Alkuperäinen resepti löytyy Marien blogista. :)

Edellinen Vanhemmat artikkelit

Kunto Plus

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.